Viikon aikana olen:
- ollut kipeä ja sairauslomalla. En ole edelleenkään ihan kunnossa, ääni katoaa ja kurkku tuntuu inhottavalta.
- löytänyt itseni kirjoittamasta postikortteja ulkomaille, henkilöille joita en tunne. Lähetin kortit Puolaan, Kiinaan, Saksaan, Hollantiin ja Amerikkaan. Tutustuin postcrossingiin. Odotan innolla, että koska minä saan ensimmäisen postikorttini. Jännittävää.
- valvonut töissä
- toivottanut onnea. Tänään on miehen kolmaskymmenesensimmäinen syntymäpäivä. Emme juhlineet. Ollaan huonoja juhlimaan. Emme vietä vuosipäiviä, tiedämmekö tai muistammeko edes sellaista päivää? Emme ole naimisissa tai kihloissa. Yhdessä olemme kuitenkin kulkeneet pian kymmenen vuotta.
- katsonut useamman elokuvan. Katsoin myös pitkään "katso joskus"-listalla olleen Putoavia enkeleitä. Minä pidän Elina Knihtilästä.
- tavannut ystävää.
- alkanut ärsyyntyä Putous-hokemista, joita ihmiset viljelee joka paikkaan. Katson sarjaa, mutta tänä vuonna hokemat särähtää korviin ja silmiin.
- ihmetellyt miehen yhtäkkistä intoa ruoanlaittoon. Kolmenkympin kriisi? Nyt tai ei koskaan?
