Olga Temonen - Aika jonka sain

Anneli Juutilainen & Olga Temonen: Olga Temonen - Aika jonka sain

WSOY 2026

Kirja, jonka palavasti halusin lukea. Kirja, jonka luettuani en pitkään aikaan pystynyt juurikaan lukemaan, koska se osui niin kovaa. Sellainen on Anneli Juutilaisen ja Olga Temosen yhteistyönä syntynyt teos Olga Temonen: Aika jonka sain. Kirja kertoo hänen elämästään ennen ja jälkeen aivosyöpädiagnoosin. Sen piti ilmestyä alunperin syksyllä 2025, mutta julkaisua siirrettiin Olgan tilanteen heikennyttyä. Tarina sai toisenlaisen lopun, sillä hän menehtyi marraskuussa 2025.

Seurasin aikanaan Olgan omaa Olgan kotona -kotoilusarjaa, luin hänen blogiaan ja testailin hänen reseptejään. Hänen jutuistaan tuli aina hyvä mieli, sillä Olga oli mielestäni hyvin valovoimainen ja elämänmyönteinen persoona. Tuo sama elämänjano välittyy myös tässä teoksessa, ja juuri siksi se niin ihon alle meneekin. Voi, miten täynnä toivoa hän oli, miten kovasti hän halusi vielä jäädä. Vakavan sairauden varjossakin hän osasi löytää onnellisia hetkiä. Vaikka hänelle ei annettu enempää aikaa, hän eli jokaisen hetken uteliaana elämälle.

Tämä on sellainen kirja, jonka pystyy lukemaan nopeasti, mutta jota jää prosessoimaan pitkäksi aikaa. Toivoa täynnä olevan ihmisen poismeno koskettaa syvästi. Ainakin jokainen itse suuren surun läpi käynyt tietää, minkälaisten asioiden kanssa silloin joutuu kohdakkain. Lukiessani ajattelin paljon Olgan läheisiä, jotka elivät hänen rinnallaan kaikki ne hetket, jotka kirjan sivuiltakin koskettavat.

Aika jonka sain muistuttaa siitä, miten arvaamatonta elämä lopulta on. Luultavasti myös siksi tämä teos salpaa lukijalta hengen. Kyyneleet tulivat väkisinkin, kun sairaus alkoi saada yliotteen Olgasta. Hätä, pelko ja luopumisen suuri tuska tulevat lähelle. Lukukokemus oli minulle niin järisyttävä, että sen jälkeen sain kahdessa kuukaudessa itse luetuksi vain kolme teosta. Se on minulle todella vähän, vaikka äänikirjoja olenkin kuunnellut useamman. Lukulamaannuksesta huolimatta suosittelen tätä kirjaa, sillä se on upea ja mieleenpainuva, aivan kuten Olgakin.

Paperipalatsi

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Tammen äänikirja 2022

alkup. The Paper Palace, 2021

suomentanut Tuulia Tipa

lukijana Krista Kosonen

Kuuntelin heinäkuun lopussa Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsin, joka oli jotenkin paljon parempi kuin olin ajatellutkaan. Se näkyi ilmestymisensä aikoihin paljon sosiaalisen median uutisvirrassani ja tuntui silloin keräävän kehuja, mutta jäi minulla jonnekin lukulistan "ehkä joskus" -kategoriaan. Kannatti nostaa se sieltä "nyt" -kategoriaan.

Elle viettää perheensä kanssa kesää Cape Codin kesäkodissaan, kuten joka vuosi. Paperipalatsiksi kutsuttu paikka on kuulunut hänen suvulleen jo pitkään, joten sinne liittyy paljon muistoja, eivätkä ne kaikki ole pelkästään hyviä ja mukavia. Cape Codin miljöö ja Paperipalatsin nukkavieru kodikkuus luovat kiehtovan tunnelman tapahtumille, jotka Ellen on lopulta kohdattava.

Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Elle on juuri pettänyt miestään nuoruudenrakkautensa kanssa. Tämäkin on tahollaan naimisissa, eikä heidänkään liitossaan ole sinänsä mitään vikaa. Toteutumaton rakkaus  vetää kuitenkin puoleensa niin häntä kuin Elleäkin, sillä aikanaan tapahtui jotakin sellaista, joka tuli heidän väliinsä. Takaumien kautta palataan heidän yhteiseen lapsuuteensa ja nuoruuteensa ja siihen, miten elämä heitä lopulta kuljetti.

Pettäminen on aiheena minulle melko vastenmielinen, mutta Paperipalatsin yleistunnelma on vangitseva. Puhumattomuuden ja yhteisten salaisuuksien verkko kiehtoo ja kietoo otteeseensa. Vaikenemisen ja virheellisten päätelmien vaikutukset ovat pitkävaikutteisia, osin jopa peruuttamattomia. Miten paljon helpompaa olisikaan, jos toiset olisivat osanneet kuunnella oikealla hetkellä ja toiset olisivat kokeneet turvalliseksi puhua. Suosittelen kaikille lukusukkulaa etsiville!

Kulkeva varjo

Bo Carpelan: Kulkeva varjo

Otava 1978

alkup. Vandrande skugga, 1977

suom. Kyllikki Villa

Ennen kesälomaani tein kokoelmatyötä kirjaston aineistovarastossa ja törmäsin moniin mielenkiintoisiin teoksiin. Yksi niistä oli Bo Carpelanin pikkukaupunkiin sijoittuva jännitystarina Kulkeva varjo, tai ainakin jännitystarinaksi tätä luonnehdittiin takakannessa. En itse tuota määritelmää osta, mutta viihdyin tämän kirjan parissa.

Kulkeva varjo kuvaa muutamaa hautovaa kesäpäivää pikkukaupungissa vuonna 1899. Kaupunki on jakautunut työläiskortteleiden köyhiin ja huviloitaan ja komeita kaupunkitalojaan asuttavaan parempaan väkeen. Kaupunkia kuohuttaa henkirikos, jonka uhrina on köyhä ja huonomainen Anna. Tutkimuksissa poliisimestari Fridille selviää, että Anna on viihdyttänyt monia kaupungin miehiä, myös varakkaita virkamiehiä ja muita silmäätekeviä.

Niin, minun mielestäni Kulkeva varjo ei ole varsinaisesti dekkari, vaikka siinä monia genreen sopivia asioita onkin. Itse luonnehtisin tätä enemmänkin psykologiseksi romaaniksi, joka porautuu ihmisen salaisimpiin haluihin ja heikoimpiin hetkiin, ylipäätään kaikkeen siihen, mitä ihminen yleensä haluaa pitää muilta piilossa. Psykologisena romaanina tämä on mielestäni oikein onnistunut.

Pidin pikkukaupunkimiljööstä, helteisestä kesästä, psykologisesta tunnelmasta ja kuin kaiken raikastavasta ratkaisun hetkestä. Kokonaisuudessaan tämä on mielestäni viehättävän vanhanaikainen romaani, jollaisen lukeminen kesäloman leppoisassa joutilaisuudessa on jotenkin erityisen mukavaa. Kiva löytää tällaisia helmiä! En ole Carpelanilta lukenut koskaan mitään muuta, mutta tämän perusteella voisin kyllä kokeilla.

Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Otava 2026

Tuoreimmassa romaanissaan Katja Kettu antaa äänen Lars Levi Laestadiuksen vaimolle Brita-Kajsalle, joka hiihti miehen perässä Karesuandoon ja vaati tätä vihille ollessaan kuudennella kuulla raskaana. Brita-Kajsa oli sitkeä ja voimakas, vaikka vuodet Lars Levin rinnalla eivät aina olleet kevyitä kulkea.

Lars Levi Laestadius tunnetaan Lapin herättäjänä, mutta hänen vaimostaan ei ole jäänyt historiankirjoihin juuri muuta tietoa kuin 15 raskautta. Karesuandossa ja myöhemmin Pajalassa pappina toiminut mies viipyi pitkiäkin aikoja milloin saarnamatkoillaan ja milloin tutkimassa luontoa. Matkoilta löytyi lämmittäjiä, kun Brita-Kajsa jäi pitämään huolta lapsista ja kodista.

Brita-Kajsa on mielenkiintoinen hahmo. Hän ei ole saanut samanlaista koulusivistystä kuin miehensä, mutta tuntee yrtit ja parantamisen tavat, mikä tekee hänet ihan omalla osaamisellaan ja persoonallaan elinpiirissään merkittäväksi henkilöksi. Ketun romaanissa hän ei typisty vain tunnetun miehen petetyksi vaimoksi, vaan on tunteissaan palava ja tahdossaan vahva persoona.

Katja Ketun käyttämä kieli on hänelle ominaiseen tapaan väkevää ja verevää, ja samanlaisena koin myös Ketun kuvaaman miljöön. Maisema ja aika olivat välillä aika karujakin, mutta silti jotenkin voimakkaita, ihan kuten Brita-Kajsakin oli voimakas. Itse koin pohjoisen murteen aluksi aika hankalaksi lukea, koska se ei ole minun murrettani, mutta kun rytmiin pääsi kiinni, alkoi lukeminen sujua joutuisammin.

Brita-Kajsan tarina on mukaansatempaavaa luettavaa. Se kiinnittyy historiallisiin tosiasioihin, joita kerätessään Kettu on tehnyt ison työn. Loppu on kirjailijan vapautta, yksi ajatus siitä, millainen oli Brita-Kajsa. Olen lukenut yhtä vaille kaikki Ketun romaanit ja mielestäni tämä on niistä kenties paras. Mielenkiintoista nähdä millaisia palkintoehdokkuuksia tämä saa, sillä uskon niitä taatusti olevan tulossa.

Sana, jota en näköjään voi olla toistelematta tätä teosta kuvatessani: voimakas. Mutta siihen sanaan tämä teos mielestäni parhaiten kiteytyy.

Rocky ja kivikasvot

Hanna Kökkö: Rocky ja kivikasvot

Rocky, osa 2

Kustannus-Mäkelä 2021

kansi: Tanja Mitchell

Luin viime vuonna kesälomalla Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tänä kesänä halusin kesälomallani lukea sarjan jatko-osan Rocky ja kivikasvot, minkä myös tein. Aika näyttää tuleeko kolmas osa luetuksi kenties ensi vuonna kesälomalla vai jo aiemmin, mutta luetuksi sekin varmasti tulee.

Rockyn peruskoulu on päättymässä, mutta päättäjäisriemua varjostaa synkkä tieto. Paikalliselta kivilouhokselta on löytynyt nuoren ruumis eikä vielä tiedetä oliko kyseessä traaginen onnettomuus vai onko putoamista edeltänyt kamppailua.

Tapaus järkyttää Rockya itseäänkin, mutta hän haluaa silti olla myös muiden tukena. Sitä hän lupaa myös rinnakkaisluokkalaiselle Salmelle, mutta ei aavista minkälaisiin perhekiemuroihin joutuu mukaan. Rauhan kanssa sentään menee hyvin, vaikka tunnelma paikkakunnalla kiristyy ihmisten eläessä epätietoisuudessa kuolemantapauksen syistä. Vain seuraukset ovat läsnä, eivätkä ne päästä ketään helpolla.

Tykkään erityisesti tämän sarjan nuorista päähenkilöistä Rockysta ja Rauhasta, jotka ovat fiksuja tyyppejä. Erityisesti Rockyn huomaa olevan vielä nuori, joten voi sanoa Kökön onnistuneen kuvaamaan kasvuikäistä nuorta osuvalla tavalla.

Jännärijuoneltaan tämä kirja ei ole ihan niin vangitsevaa luettavaa kuin edellinen osa, mutta sitäkin enemmän jännitteitä löytyy ihmissuhteiden kiemuroista erityisesti Salmen perheessä, jossa vanhempien parisuhdeongelmat heijastuvat koko perheeseen. Mielenkiinnolla odotan millaisiin aiheisiin kolmannessa osassa sukelletaan. Kirjan nimi ainakin kuulostaa jännittävältä: Rocky, Rauha ja Surmalammen yö.

Kesäkämppikset

Jenni Multisilta: Kesäkämppikset

Mökki Kahvilahdessa 1

Otava 2026

Kun ulkona vihmoo vettä, on kiva siirtää ajatukset lämpimämpinä kesäpäivinä luettuun kesäkirjaan. Jenni Multisilta on minulle tuttu nimi, mutta silti uusi tuttavuus kirjailijana. Kesäkämppikset aloittaa Mökki Kahvilahdessa -nimisen sarjan, joka sijoittuu Merenkurkun saaristoon.

Omaa neulekirjaansa työstävä Serena on vuokrannut kesäksi mökin Kahvilahdesta. Tarkoituksena on viimeistellä tekeillä oleva kirja, unohtaa hetkeksi rahahuolet ja irtaantua suhdesotkuista sekä tietysti nauttia saaristomaisemista. Saaristomaisemiin on suuntaamassa myös triatlonia varten tavoitteellisesti treenaava Leo, joka odottaa kesältään ennen kaikkea mahdollisuutta keskittyä treenaamaan ilman häiriötekijöitä.

Häiriötekijöiltä ei kuitenkaan kumpikaan voi välttyä, sillä tuplabuukkauksen vuoksi heille kummallekin on vuokrattu sama mökki. Muut majoitusvaihtoehdot ovat jo aikaa sitten varattu täyteen eikä kotiinpaluukaan tunnu kummankaan mielestä vaihtoehdolta. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää jakaa mökki kesäkämppiksinä.

Minä ihan tykkäsin tästä asetelmasta, jossa kaksi epätodennäköistä henkilöä huomaavatkin yhteiselon sujuvan lopulta varsin hyvin. Kumpikin saa rauhassa tehdä omia juttujaan ja kämppäkaveruuden etuna ruoanlaitto- ja tiskivuorot saa kätevästi jaettua. Kaiken kaikkiaan pidin niin päähahmoista kuin saariston paikallisväestäkin.

Vaikka meri ei ole minun vesistöni eikä saaristo mitenkään erityisen lähellä sydäntäni, niin odotin miljöön nousevan esiin väkevämpänä. Kun tapahtumapaikka on näinkin tarkkaan määritelty kuin tässä kirjassa, niin saaristoluonto ja -maisemat olisivat saaneet näkyä vahvemminkin. Periaatteessa tapahtumat olisivat voineet nyt suurelta osin tapahtua muuallakin kuin meren rannalla, niin etäälle saaristolaismiljöö mielestäni jäi.

Lukiessani minua hieman alkoi ahdistaa se, miten koko ajan tuntui nousevan esiin kesän vääjäämätön eteneminen. Kohta vuokrasopimus loppuisi ja mökiltä olisi lähdettävä, kirjaprojektikin vielä vaiheessa ja arki häämöttää. Kyse on toki varmasti ennen kaikkea minusta itsestäni, sillä jos olisin lukenut kirjan jonakin muuna vuodenaikana, en ehkä olisi kokenut tällaista "lomanloppumisahdistusta", jota tämä kirja minussa herätteli. Hahmojen puolesta voisin hyvinkin kuvitella jatkavani sarjan parissa, mutta aika näyttää.